Falling for Ages
de Petri Alanko
Irstas häiriintynyt pöpi, pöpi, pöpi
Niin kuin pikkupojat ilmaisevat asiansa selkeästi
Jonkinlainen kylmä ope, ope, opettaja
Jonka esimerkin vuoksi puhdistamme lasejamme
Hennot teiniviikset halkoo tuulta yössä
Paholainen laskee lapsiansa kurjuutensa kukkuloilla
Eksyneeltä näyttää, pallo, pallo, pallokala
Ensimmäinen pienokainen pyörimässä pakkasessa
Mua kuunnellaan,
Olen karannut kai jostakin laitoksesta taikka kysymys on suuresta huijauksesta
Mua kuunnellaan,
En avaudu enää kenellekään jos se vie näin syvään ikävään
refrain:
Vittu eletään
Vielä kun ehditään
Hei me eletään
Vielä kun ehditään
No vittu eletään
Vielä kun ehditään
Hei (4x)
Pakkolaskun lailla, vilpittömät nuoret kasvot
Läjähtävät pöytää vasten, autuaat on ilmavoimat
Kolme nuorehkoa suhteellisen freshin oloista, sydäntä,
Mätkähtää mun lautaselle, lounahalla
Nautin kera suolan sekä pippurin
Ja pyydän tarjoilijaa tuomaan vielä hiukan valkosipulia
Piru pääsee kohta valloillensa aivan
Täytyy pyytää sitä poistumaan tai antautua suosiolla
Mua kuunnellaan,
Olen pyytänyt kolmasti hoitajalta että pois on sakset otettava soittajalta
Mua kuunnellaan,
Olen turvassa tekniikan ympäröimänä aivot on kahlittuna turvavöillä
refrain
Jos mä oisin vaikka joku, joku, joku
Laulaja tai runoilija taikka ihan vaan se taiteilija
Sepittäisin jonkun kauniin, kauniin, kauniin
Runonpätkän jolla sulattaisin pahimmatkin suolapatsaat
Mutta koska olen Ari, Ari, Ari
Pekka Nikkola niin iltatuulen viestin tahtiin iltaruskoon
Liidän niin kuin lokki vapaa, vapaa, vapaa
Olen lähtemään mut jään koska kaipaan ikävää
Mua kuunnellaan,
Olen ylpeä mutta vainoharhainen kuunteleeko joku kun mä pakoilen?
Hei mua kuunnellaan,
On katoilla korvat ja lattioilla ja seiniin naulituilla varjoilla
refrain
Más canciones de Petri Alanko
-
Afterburner
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Cold Fusion Dragrace
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Superdrum
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Windy Heights
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Garage
Trials Fusion (DLC Game Soundtrack)
-
Welcome to the Future
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Rusty Nails (Make a Lousy Bed)
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Automatica
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Bouncer
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Holy Glowsticks!
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
21st Century Scoundrels
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Lullabies of Steel
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Future Nomads
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Hillbilly Hipsters
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Blazing Saddles
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Redeye Road Rage
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Flowing Skies, Flowing Water
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Falling Once More
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Never Down to Earth
Trials Fusion (Original Game Soundtrack)
-
Sankarin Tango
Control (Original Soundtrack)